Peltolan koulutalossa toista vuottaan ajoneuvoasentajaksi opiskeleva Teemu Leppänen voitti 28.8.–4.9. Pilsenissä, Tšekissä, järjestetyissä nuorten voimanoston MM-kilpailuissa pronssia.
Peltolan ja Juhannuskukkulan koulutalojen henkilökunta pääsi rentoutumaan maanantaisen työpäivän päätteeksi merelle elokuun lopussa. Riuskatahtinen kirkkoveneretki kulki Ispoisten soutu- ja melontakeskuksesta Erikvallan uimarannalle ja takaisin.
Suomalaisen Yrittäjän päivää vietetään Uudenmaantiellä tänä vuonna kolmatta kertaa. Päivä tarjoaa opiskelijoille tietoa yrittäjyydestä. Nuoret suunnittelevat syksyn mittaan myös omia yrityksiä.
TAIn Tommilankadun koulutalossa on vapaita opiskelupaikkoja kotityö- ja puhdistuspalvelualalla sekä ammatilliseen peruskoulutukseen valmentavassa ja kuntouttavassa koulutuksessa. Jos olet valmis aloittamaan opintosi välittömästi, ota yhteyttä pikaisesti.