|
|||||||||||
|
Sisältö« Takaisin edelliselle sivulle 18.6.2010 TAI vahvistaa alueen kuljetusalan osaamista Logistiikan koulutus ajan hermolla
Turun ammatti-instituutti keskittyy parantamaan Turun alueen logistista vahvuutta kouluttamalla alalle uusia työntekijöitä ja kehittämällä jo olemassa olevan henkilöstön osaamista. Koulutusta annetaan sekä varastologistiikan että kuljetuslogistiikan alalla. Lisäksi Turun ammatti-instituutti on valittu kuljetusalan työnjohtokoulutuskokeilun toteuttajaksi Varsinais-Suomessa. Kokeilu on lähtöisin yrityselämän toiveista ja tarkoituksena on kouluttaa muutamalle alalle nimenomaan työnjohtotasoista henkilöstöä, joilla on jo alan substanssiosaaminen hallussa, mutta jotka tarvitsevat osaamisen vahvistamista mm. johtamisessa, laatujärjestelmistä, lainsäädännöstä, jne. Koulutusta toteutetaan yhdessä Turun AMK:n kanssa. Turussa pohditaan myös kuljetus/varastoalan koulutuksen keskittämistä uusiin tiloihin, joihin sijoittuisi kuljetus/varastoalan aikuiskoulutus ja nuorisoasteen koulutus. Toimintojen keskittäminen vastaisi myös kuljetusalan ammattipätevyyskoulutuksen haasteisiin sekä parantaisi osaltaan koulutusten toteuttamismahdollisuuksia yhä enemmän työelämän vaatimusten mukaisiksi. Kuljetusalan ammattipätevyyskoulutus asettaa vaatimuksia alan koulutusorganisaatioille sekä muille toimijoille. Ruuhkahuiput ammattipätevyyden jatkokoulutuksen osalta ovat jo ovensuussa ja kuljetusalan yritysten tulisi pikaisesti miettiä, miten kuljettajien ammattipätevyys pidetään voimassa. Viiden päivän jatkokoulutus tulisi pääsääntöisesti olla suoritettuna henkilöliikenteessä 10.9.2013 ja tavaraliikenteessä 10.9.2014 mennessä. Ammattipätevyys myös taksikuljettajilleAmmattipätevyyskoulutus on tullut myös taksialalle. Koulutusvaatimus eroa kuljetusalan ammattipätevyydestä siten, että se on kansallinen säädös eikä EU:n laajuinen kuten kuljetusalan ammattipätevyys. Koulutus harmonisoi sangen kirjavaa aikaisempaa taksinkuljettajien koulutusta. Taksinkuljettajille tulee myös vaatimus jatkokoulutuksesta, joka on päivä viiden vuoden aikana. Liikenneopettajan koulutus uudistuuLiikenneopettajan koulutus uusiutuu Liikenneopettajan erikoisammattitutkinnoksi. Koulutus koostuu neljästä tutkinnon osasta, joista kaksi on pakollista ja toiset kaksi voi valita kuudesta vaihtoehdosta. Koulutus valmistaa osaajia mm. autokouluihin, toisen asteen ammatillisiin oppilaitoksiin, kuljettajantutkinnon vastaanottoon sekä liikenneturvallisuustyöhön. YhteistyötäTurun ammatti-instituutti, Salon seudun aikuisopisto ja Sataedu, Satakunnan aikuiskoulutuskeskus tekevät yhteistyötä alueen logistiikan koulutusten toteuttamisessa sekä kehittämisessä. Lisäksi koulutusorganisaatiot käyttävät eri oppilaitosten asiantuntijoita tarvittaessa ristiin, jotta saavutettaisiin kulloinkin paras mahdollinen kombinaatio asiakkaan tarpeiden täyttämiseksi. Lisäksi oppilaitokset ovat tehneet yhteistyötä mm. oman henkilöstönsä kouluttamisen järjestämiseksi sekä erilaisten yrityselämälle suunnattujen seminaarien yms. toteuttamisessa. Ari Johansson Sivua viimeksi päivitetty 18.6.2010 10:38 ja sivu on julkaistu 18.6.2010 10:35 |
||||||||||
LisätoiminnotVerkkopalvelun opaste | Sivukartta | Palaute ja asiointi | Tulosta sivu | Media | Tekstiversio |
|||||||||||