Arvioijan osaaminen

Arvioijilla pitää olla hyvä ammattitaito kyseessä olevan näyttötutkinnon alalta. Lisäksi heidän on tunnettava näyttötutkintojärjestelmän keskeiset periaatteet sekä kyseessä olevan näyttötutkinnon perusteet. Heidän on myös perehdyttävä kulloinkin käsillä olevan tutkintotilaisuuden sisältöön ja tutkinnon suorittajan henkilökohtaiseen tutkintosuunnitelmaan.

Arvioija voi edustaa vain yhtä tahoa (työnantajat, työntekijät tai opettajat), joka on henkilön pääasiallisen työtehtävän mukainen. Arvioijien puolueettomuuden varmistamiseksi kukaan arvioijista ei voi olla esimerkiksi tutkinnon suorittajan lähisukulainen tai häntä keskeisesti opettanut opettaja tai työpaikkaohjaaja. Arvioijan tulee itse harkita esteellisyytensä arviointiin ja tarvittaessa jäävättävä itsensä arvioinnista.