Anniskelupassi, alkoholilain tuntemista osoittava koe 2023-2024

Anniskelupaikan vastaavalla hoitajalla tai muulla tehtävään nimetyllä henkilöllä tulee olla alkoholilain tuntemista osoittava oppilaitoksen antama todistus eli anniskelupassi. Alkoholilain tunteminen osoitetaan ravintola-alan koulutusta tarjoavan oppilaitoksen antamalla todistuksella eli anniskelupassilla. Todistus myönnetään henkilölle, joka on suorittanut hyväksyttävästi alkoholilain ja sen valvonnan toimintatapojen tuntemista arvioivan kokeen.

Kokeen kysymykset perustuvat Valviran julkaisemaan alkoholijuomien anniskelu -ohjeeseen. Osallistujan tulee itsenäisesti opiskella koetta varten.

Koe katsotaan hyväksytyksi, jos suorittaja saa vähintään 80 prosenttia maksimipistemäärästä. Sanakirjan käyttö kokeessa on sallittua, mutta testin valvoja tarkistaa sanakirjan ennen testiä.  Muuta materiaalia testissä ei saa käyttää. Kokeen voi suorittaa suomen, ruotsin tai englannin kielellä. Huom. kokeeseen saapuvan henkilön henkilöllisyys tarkistetaan. Myös ajokortti kelpaa henkilöllisyystodistukseksi.

Kenelle?

Ravintola-alalla työskentelevät, alalle aikovat, yrittäjänä toimivat sekä yrittäjäksi aikovat. Kokeeseen voit osallistua vaikka et opiskelekaan TAI:ssa, koetilaisuus on siis avoin kaikille!

Koetilaisuudet ja ilmoittautuminen verkossa

Torstai 18.4.2024 klo 14.30-16.00
Ilmoittautuminen 07.03.2024-03.04.2024
Jos olet TAIn opiskelija:
Klikkaa tästä ja ilmoittaudu anniskelupassikokeeseen 18.4.2024 Wilmassa.
Jos et opiskele TAIssa:
Klikkaa tästä ja ilmoittaudu anniskelupassikokeeseen 18.4.2024 Wilmassa.
Huom. et tarvitse Wilma-tunnuksia ilmoittautuaksesi kokeeseen.
Kirjoita ilmoittautumislomakkeeseen kaikki etunimesi, sekä henkilötunnuksesi kokonaisuudessaan. Jos sinulla ei ole suomalaista henkilötunnusta, laita 120456-XXXX.

Torstai 16.5.2024 klo 14.30-16.00
Ilmoittautuminen 04.04.2024-02.05.2024
Jos olet TAIn opiskelija:
Klikkaa tästä ja ilmoittaudu anniskelupassikokeeseen 16.5.2024 Wilmassa.
Jos et opiskele TAIssa:
Klikkaa tästä ja ilmoittaudu anniskelupassikokeeseen 16.5.2024 Wilmassa.
Huom. et tarvitse Wilma-tunnuksia ilmoittautuaksesi kokeeseen.
Kirjoita ilmoittautumislomakkeeseen kaikki etunimesi, sekä henkilötunnuksesi kokonaisuudessaan. Jos sinulla ei ole suomalaista henkilötunnusta, laita 120456-XXXX.

Torstai 6.6.2024 klo 14.30-16.00
Ilmoittautuminen 03.05.2024-23.05.2024
Jos olet TAIn opiskelija:
Klikkaa tästä ja ilmoittaudu anniskelupassikokeeseen 6.6.2024 Wilmassa.
Jos et opiskele TAIssa:
Klikkaa tästä ja ilmoittaudu anniskelupassikokeeseen 6.6.2024 Wilmassa.
Huom. et tarvitse Wilma-tunnuksia ilmoittautuaksesi kokeeseen.
Kirjoita ilmoittautumislomakkeeseen kaikki etunimesi, sekä henkilötunnuksesi kokonaisuudessaan. Jos sinulla ei ole suomalaista henkilötunnusta, laita 120456-XXXX.

Hinta

Kokeen hinta on 50 euroa (sis. alv 24 %), joka maksetaan ennen koetta Cafe Wisioon, Lemminkäisenkatu 14-18, A-porras. Kuitti esitetään kokeen valvojalle. Huom. koe on maksuton TAIn omille opiskelijoille.

Ilmoittautuminen on sitova. Huom! Peruuttamattomasta osallistumisesta veloitamme koko kokeen hinnan. Peruutukset 7 pv ennen kokeen alkua. Myöhemmin tehdyistä peruutuksista veloitamme 50% kokeen hinnasta.

Kokeen toteutuminen edellyttää vähintään 12 osallistujaa. Pidätämme oikeudet muutoksiin. Muun muassa maahanmuuttajat ja/tai tulkkia tarvitsevat voivat suorittaa yksityiskokeen. Aika on sovittava kouluttajan kanssa erikseen. Yksityiskokeen hinta on 230 euroa (sis. alv 24 %). Tulkin hankinnasta (Tulkkikeskus) ja kustannuksista vastaa asiakas itse.

Tärkeää huomioitavaa

Tilaisuuteen lähetetään erillinen kutsu ja ohjeistus noin viikkoa ennen koepäivää. Kokeeseen tulee ottaa mukaan virallinen kuvallinen henkilöllisyystodistus (esim. passi. henkilökortti) sekä sininen mustekynä.

Paikka   

Turun ammatti-instituutti, Lemminkäisenkatu 14-18 B (DataCity), 20520 Turku.

Lisätietoja kokeesta

Kaisa Rantanen (kouluttaja)

Linkit