Kellonsoittajankadun kaupan ja palvelun alan opiskelijakunta palkittiin OSKU ry:n Vuoden opiskelijakunta -stipendillä. Stipendejä myönnetään toiminnassaan erityisesti ansioituneille ammatillisille opiskelijoille ja opiskelijakunnille kolmessa kategoriassa.

Suomen Opiskelija-Allianssi – OSKU ry jakaa tänä keväänä historiansa ensimmäiset AMIS-stipendit. Stipendeistä kukin on arvoltaan 250 euroa. Stipendejä myönnetään toiminnassaan erityisesti ansioituneille ammatillisille opiskelijoille ja opiskelijakunnille kolmessa kategoriassa. Vuoden opiskelijakunta –stipendillä palkittiin 31.5. Turun ammatti-instituutin Kellonsoittajankadun (kaupan ja palvelun alan) toimipisteen opiskelijakunta.

Opiskelijakunnassa positiivinen tekemisen meininki

Opiskelijakunnan toiminnasta välittyy positiivinen tekemisen meininki, jolla vaikutetaan koko kouluyhteisön hyvinvointiin. Opiskelijakunta on aktivoitunut huomattavasti aiemmasta ja toimii näin myös hyvänä esimerkkinä oppilaitoksensa muiden koulutalojen opiskelijakunnille. Opiskelijakunta on muun muassa kunnostanut koulunsa opiskelijoiden vapaa-aikatilan ja osallistunut oppilaitoksensa päätöksentekoelinten toimintaan. Lisäksi se on aktivoinut koulun luokkien vastaavia muun muassa organisoimalla lukuisia kokouksia, nuorisovaalit ja kouluvalokuvauksen. Opiskelijakunta on järjestänyt myös koulukiusaamisen ehkäisyyn pyrkineen ”Hyvä tyyppi” -kilpailun.

Opiskelijakunta on hienosti näyttänyt miten pitää toimia

– Kouluviihtyvyyden, osallisuuden ja yhteisöllisyyden lisääminen on osattu viedä Kellonsoittajankadulla konkretian tasolle, sanoo OSKU ry:n puheenjohtaja Rene Stolt.

Opiskelijakunta on myös auttanut SPR:n turkulaisten vastaanottokeskusten nuoria ja näin tarttunut oma-aloitteisesti yhteiskunnassa pinnalla olevaan aiheeseen.

–  Opiskelijakunta on hienosti näyttänyt miten pitää toimia, kun huomaa asian, johon voi vaikuttaa. Arvostimme valinnassa suuresti myös sitä, Stolt kertoo.

Stipendi jaettiin voittaneelle opiskelijakunnalle TAI:n Kellonsoittajankadun toimipisteen jatkavien opiskelijoiden kevätjuhlassa.

OSKU ry:n jakamia AMIS-stipendejä haettiin lähes 50 opiskelijalle tai opiskelijakunnalle. Hakemusten ja hakijoiden taso oli hyvin korkea. Palkittavat valitsi OSKU ry:n liittohallitus.