Turun ammatti-instituutin logistiikka-alan koulutus on saanut uudet tilat Orikedon Kuormakadulta. Työelämän ja koulutuksen väki kokoontui juhlaviin avajaisiin perjantaina 16.9.

Turun ammatti-instituutti on saanut käyttöönsä uudet ajanmukaiset ja toimivat logistiikan koulutuskeskuksen tilat, jonne keskitetään TAIn logistiikka-alan koulutus. Koulutusta on tähän asti annettu monessa eri pisteessä ympäri Turkua. Pääpaikkana on tähän asti ollut Amiraalistonkadun yksikkö, josta nyt luovutaan kokonaan. Uudet tilat on otettu käyttöön elokuun alussa, ja nyt tilat ovat valmiita laajaan koulutuskäyttöön.

Logistiikan koulutuskeskuksen tiloissa on mm. pesu-, korjaamo- ja huoltohalli sekä alue varastoinnin harjoitteluun. Alueella on lisäksi hyvät mahdollisuudet antaa alkuopetusta ajoneuvon käsittelyyn, kuormaukseen sekä trukkiopetukseen. Myös luokkatilat vastaavat tämän päivän tarpeita, iloitsi koulutuspäällikkö Teuvo Aho yhteistä saavutusta aikuiskoulutuksen ja nuorisoasteen kesken.

Lämpimiä sisätiloja Logistiikan koulutuskeskuksessa on 2200 m2 ja ulkoharjoitustilaa 6000 m2. Tiloja käyttää yhteensä vuosittain noin 600 opiskelijaa.

Yhteistyötä opetuksen ja työelämän kanssa

Yllä: Työelämän ja koulutuksen väki kokoontui juhlaviin avajaisiin perjantaina 16.9.

 

Yllä: Avajaispuheessa Turun kaupungin sivistystoimialan toimialajohtaja Timo Jalonen kertasi, että pitkä prosessi uusiin tiloihin ei välttämättä ollut hyvä, mutta lopputulos on kiitettävä. Jalonen kiitti lämpimästi Turun ammatti-instituutin henkilökuntaa kärsivällisyydestä.

Yllä: Ammatillisen neuvottelukunnan pitkäaikainen puheenjohtaja Heikki Lepistö otti esiin omassa puheenvuorossaan tulevan reformin. Turun seudun kuljetus- ja logistiikkayrityksissä ollaan kovasti huolissaan valtiovallan päättämistä Suomen ammatillisen koulutuksen määrärahaleikkauksista sekä leikkausten odotettavissa olevista vaikutuksista. Haasteita tulee koulutusmuutoksen myötä myös työnantajille koulutusalasta riippumatta, ollaanhan koulutuksessa siirtymässä yhä enemmän työpaikoilla tapahtuvaan oppilaiden opettamiseen ja ohjaamiseen. Tämä tulee vaatimaan työnantajilta nykyistä huomattavasti enemmän resursseja ja panostusta opiskelijoiden ohjaukseen, opastukseen ja valvontaan.

Turun ammatti-instituutin palvelualajohtajat Päivi Lehtinen ja Hannu Immonen korostivat omissa puheenvuoroissaan kiitollisuutta siitä, että nyt voidaan aidosti uusissa tiloissa lähteä tekemään yhteistyötä yhdessä tulevaisuudenvaisuuden hyväksi.

Opetushallituksen yli-insinööri Timo Repo kertasi reformin kulmakiviä – tämäkin Logistiikan koulutuskeskus omalta osaltaan vahvistaa ammatillisen koulutuksen yhteiskunnallista merkitystä.

 –  Ammatillisen koulutuksen uudistuksessa korostetaan osaamisperusteisuutta, asiakaslähtöisyyttä, tuloksellisuutta, tehokkuutta ja vaikuttavuutta, SKAL Länsi-Suomen toimitusjohtaja Tero Siitonen iloitsi hyvästä yhteistyöstä koulutuksen ja työelämän välillä.  

–  Haasteena on tulevaisuudessa löytää oikeat opiskelijat opiskelemaan vaativaa alaa. Ala ei enää pitkään aikaan ole ollut vain auton ajamista, huomautti Siitonen lopuksi.

Kuvat ja teksti:
Jarmo Linkosaari

Lisätietoa: Logistiikka-ala