Kone- ja metallialan koulutuksen KOMEa tulevaisuus -kampanja puree: koulutuksen aloitti tänä syksynä Varsinais-Suomessa peräti 41,6 % enemmän opiskelijoita kuin viime vuonna. Alueen oppilaitokset ovat yhteistyössä alan yritysten kanssa kampanjoineet ahkerasti koko vuoden saadakseen opiskelijoita alalle, jonka työllisyysnäkymät ovat nyt hyvät.

– Koulutuksen markkinoinnin suunnittelua ja toteutusta ovat olleet tekemässä nuoret, jotka opiskelevat itse alaa ja siten tietävät, miten hyvät eväät koulutus antaa työmarkkinoille, kertoo Turun ammatti-instituutin metallialan koulutuspäällikkö Mikko Hauninen.

Nuoret tietävät, mistä koulutuspaikkoja ja tulevaisuuttaan etsivä nuori löytyy ja mistä hän on kiinnostunut.
– Markkinoinnissa on käytetty erityisesti nuorten suosimia sosiaalisen median kanavia ja nuorille räätälöityjä sisältöjä. Alan valinneet nuoret ovat kertoneet kohdanneensa yllättävän paljon ennakkoluuloja ja vanhentuneita käsityksiä alan töistä. Likaisen ja raskaan työn maine on onneksi väistymässä 3D-tulostuksen, robotiikan ja digitalisaation tieltä, muistuttaa kampanjan toteutuksesta vastanneen VetoVoimaa teknologia-aloille -hankkeen projektipäällikkö Anu Parantainen.

Opiskelijamäärän kasvun merkittävyyttä korostaa se, että viime keväänä peruskoulunsa päättäneiden ikäluokka oli aiempia pienempi. Korkeakouluihin opiskelemaan hakeutuneet nuoret ovat hekin havainneet tulevaisuuden piilevän teknologia-alan koulutuksessa: Turun ammattikorkeakoulun konetekniikan opiskelupaikkoja haki lähes kuusi hakijaa yhtä opiskelupaikkaa kohden.
– Kone- ja metalliala näkyy kaikkialla arjessa, vaikka sitä ei aina huomata: matkustamme maasta toisiin ja nousemme useita kerroksia käyttämättä portaita, kauppojen pullonpalautusautomaatit keräävät pullomme ja teknologisten ratkaisujen avulla terveytemme on turvattu, Parantainen kuvailee.

Kone- ja metalliala sekä laajemmin teknologia-alat tarjoavat monia työllistymisen mahdollisuuksia. Marraskuun 29. päivänä VetoVoima-hanke järjestää yhteistyössä ammatillisten oppilaitosten ja Teknologiateollisuus ry:n kanssa valtakunnallisen TeknologiaTiistain, jolloin alan monet mahdollisuudet ovat esillä oppilaitoksissa, toreilla, kauppakeskuksissa ja yrityksissä.
– Nyt ensimmäistä kertaa järjestettävästä päivästä tullaan tekemään vuosittainen perinne, joka promoaa alaa laajasti, ja jossa oppilaitosten ja yritysten yhteistyö toteutuu merkittävällä tavalla, kertoo Teknologiateollisuus ry:n Varsinais-Suomen aluepäällikkö Teppo Virta.

OTSIKKOKUVA: Loimaan Lehti / Kiti Salonen
Jasmin Jokinen tekee hitsausrobotilla paikalliselle yritykselle korvakkeita. Jokisen mielestä nuoria pelotellaan turhaan, että opiskelu kone- ja metallipuolella olisi mahdottoman likaista, raskasta ja meluista. – Vaikka tietysti kädet välillä likaantuvat.

Lisätietoja:

Projektipäällikkö Anu Parantainen
anu.parantainen@turku.fi
puh. 044 907 3475

www.facebook.com/komeatulevaisuus
@komeatulevaisuus

VetoVoimaa teknologia-aloille -hanketta rahoittaa Euroopan sosiaalirahasto, Keski-Suomen ELY-keskus sekä Varsinais-Suomen ammatilliset oppilaitokset. Hanke on käynnistynyt vuonna 2015 heinäkuun alussa jatkuen vuoden 2017 loppuun.