Leikki ja sen merkitys puhututtaa tänä päivänä paljon varhaiskasvatuksessa. Onko leikkiin aikaa? Minkälainen merkitys on leikkimaailmalla? Lapsen oppimistaidot pohjautuvat leikkikokemuksiin.

Lähihoitajaopiskelijat lasten ja nuorten hoidon ja kasvatuksen osaamisalalta toteuttivat leikkipedagogista työskentelyä Ilpoisten eskarilaisten kanssa. Opiskelijat perehtyivät ensin leikkiin liittyvään teoriaan, minkä jälkeen leikin lähtökohdaksi valittiin Peter Pan ja Mikä mikä maa. Opiskelijat suunnittelivat itse tapahtuman ja tekivät leikkimaailman lavasteita. Leikkitapahtumaan kutsuttiin Ilpoisten kaksi esiopetusryhmää.
– Sukelletaan Peter Pan maailmaan, hauskaa, riemuitsivat eskarilaiset.

Esikoulunopettaja Tuulikki Rokan mielestä tapahtuma oli hyvin suunniteltu alusta lähtien ja sadun hahmot toteuttivat lasten kanssa leikkiä lapsilähtöisesti.
– ”Äiti” pyysi lapset lepäämään ja luki heille sadun Peter Panista. Näin rauhoittuen sukellettiin sadun maailmaan ja mielikuvitusmatkaan. Tämän jälkeen Peter Pan johdatti eskarilaiset tähtipolkua pitkin Mikä mikä maan leikkimaailmaan liikuntasaliin, jonne oli tehty Kapteenikoulun laiva, missä oli merirosvoja ja Kapteeni Koukku. Lapset saivat opetella miekkailua sekä ohjata laivaa ja olla vuorovaikutuksessa merirosvojen kanssa. Laivasta oli lankku, mistä pääsi hyppäämään mereen. Krokotiilin suuhun ei saanut joutua, vaan piti pelastautua. Salin toisella reunalla oli keijukaisten satupuu, jonka onkalosta pääsi kömpimään sisään keijujen kanssa tai yksin. Mitä löytyikään? Onkalossa sai oikeasti toivoa. Näiden välissä leikkimaailmassa löytyi intiaanien kylä. Oikea iso tiipii, jonne pääsi sisään ja sai soittaa soittimilla. Kylän joessa oli kanootti, jolla sai meloa kaverin ja intiaanien kanssa. Lähistöllä asusti krokotiili, mikä ohjasi liikkumaan krokotiilin tavoin jokea pitkin. Yhteisleikki syntyi upeasti lasten ja lähihoitajaopiskelijoiden välillä, Rokka kehuu.

Esikoulunopettaja huomasi monen tärkeän asian toteutuvan leikkitapahtumassa.
– Lasten mielikuvitukselle annettiin tilaa, eskarilaisten itseohjautuvuus korostui, sai toteuttaa leikkiä ja heittäytyä siihen kaverien kanssa. Sosiaalisuus korostui, sai juosta, miekkailla, soittaa, meloa ja kehittää leikin kulkua. Lapsen luovuuden kehittäminen ja sen kehittyminen tuli näkyvään roolin leikkimisessä. Tällaista toivotaan lisää, Tuulikki Rokka totesi.

Leikkitapahtumassa toteutui lapsen ilo ja riemu oppia leikin avulla. Lapset tekivät lähihoitajaopiskelijan kanssa kirjallisen palautteen ja arvioinnin. He saivat myös leikkidiplomin omaan kasvun kansioonsa. Viemisinä eskariin lähti kanootti, ja leikki voi jatkua myös eskarissa.

Leikkipedagoginen työskentely antaa opiskelijoille arvokasta kokemusta teorian ohella.
– Yhteistyö työelämän kanssa on myös todella tärkeää, ja se mahdollistaa kokemuksellisen oppimisen. Kiitokset kaikille eskareille, henkilökunnalle ja lähihoitajaopiskelijoille. Paljon opittiin ja siitä nautittiin sekä ollaan kokemusta rikkaampia, opettaja Kirsi Hellman-Suominen toteaa tyytyväisenä.

teksti ja kuvat Kirsi Hellman-Suominen