Vuoden 2017 Rinkeli Grand Prix -kilpailun voitti Turun ammatti-instituutin joukkue, jonka muodostivat opiskelijat Iida-Kaisa Juntunen ja Oskari Takkinen opettaja Arja Korhonen-Masalinin johdolla.

Toiseksi kilpailussa tuli Tampereen seudun ammattiopisto Tredun Kangasalan joukkue Satu Vierelä ja Saara Lehtimäki opettajanaan Reijo Heinonen. Pronssitilan nappasivat lahtelaisen Koulutuskeskus Salpauksen kilpailijat Suvi Nieminen ja Nella Kumpulainen opettaja Outi Niemisen johdolla.

Turun ammatti-instituutin joukkueen Iida-Kaisa Juntunen ja Oskari Takkinen kohottivat kilpailun voittopokaalin opettajansa Arja Korhonen-Masalinin (vas.) kanssa.

Kilpailu käytiin lauantaina 11.2.2017 Kotkassa, Etelä-Kymenlaakson ammattiopisto Ekamin järjestämänä ja siihen osallistui yhteensä 11 joukkuetta ammattioppilaitoksista ympäri maata. Rinkeli Grand Prix on ammattioppilaitosten nuorisoasteen leipuri-kondiittoriluokkien SM-kilpailu, johon voivat osallistua alle 23-vuotiaat opiskelijat. Mukana ollaan kolmihenkisin joukkuein, kahden opiskelijan ja opettajan voimin. Opettaja ei kuitenkaan saa osallistua käytännön työskentelyyn kilpailun aikana. Kilpailun järjestää Suomen Leipuriliitto ry yhdessä yhteistyökumppaneidensa Helsingin Mylly Oy:n, Leipurin Oyj:n, Mauste-Sallinen Oy:n, Finnbakels Oy:n ja Valio Oy:n kanssa. Kilpailu oli järjestyksessään kahdeskymmenes kahdeksas (28.), eli sitä on järjestetty yli neljännesvuosisadan ajan.

Rinkeli-kilpailu

Rinkeli-kilpailussa mitataan sekä leipurin että kondiittorin taitoja. Kukin joukkue valmistaa viiden tunnin aikana neljä tuotetta: kaksi kahvileipätuotetta ja kaksi konditoriatuotetta, joista kummastakin toinen on pakollinen ja toinen vapaavalintainen. Kilpailun vaativuutta lisää se, että pakolliset tuotteet paljastetaan kilpailijoille vasta kilpailua edeltävänä iltana. Vapaavalintaisia tuotteita joukkueet voivat harjoitella etukäteen. Pakolliset tuotteet suunnittelee kilpailun tuomaristo.

Kilpailun tuomareina toimivat yhteistyökumppaneiden edustajat. Päätuomarina toimi Mika Parviainen (Valio Oy) ja muut tuomariston jäsenet olivat Tommi Lönnqvist (Helsingin Mylly Oy), Joachim Wunsch (Finnbakels Oy), Meiju Petrelius (Leipurin Oyj) ja Curt Lindqvist (Mauste-Sallinen Oy). Suomen Leipuriliiton edustajana tuomaristossa toimi yrittäjä Toni Rantala, Konditoria pH7 Oy. Tuomarit arvostelivat sekä pakollisissa että vapaavalintaisissa tuotteissa maun ja ulkonäön sekä lisäksi joukkueiden ammattitaidon. Arvostelussa painotettiin pakollisten tuotteiden osaamista.

Voittajien kahvileipä Omena-pistaasiunelma-viineri.

Pakollisena kahvileipänä tehtiin Omenapunnuspulla ja pakollinen konditoriatuote oli Suomi100-kakku. Vapaavalintaisissa tuotteissa kilpailijat valmistivat yhtä laatua konditoriatuotteita ja yhtä laatua makeita, hiivalla nostatettuja kahvileipätuotteita, kumpaakin kahdellekymmenelle hengelle. Voittajajoukkue valmisti omana kahvileipänään Omena-pistaasiunelma-viinerin ja konditoriatuotteenaan Morsian-leivoksen.

Lisätiedot

opettaja Arja Korhonen-Masalin, Turun am,matti-instituutti
040 147 1971, arja.korhonen-masalin@turku.fi

toimituspäällikkö Elina Matikainen, 040 719 9021, Suomen Leipuriliitto ry

 

KUVAT / Suomen Leipuriliitto ry

Ylimpänä otsikkokuvassa voittajien konditoriatyö Morsian-leivos.

Suomen Leipuriliitto ry on vuonna 1900 perustettu leipomoalan ammatinharjoittajien, yritysten ja henkilöiden toimialajärjestö, joka edistää jäsentensä ammatillisia ja taloudellisia etuja, leipomoalan yleisiä toimintaedellytyksiä, leipäkulttuuria, leipomoalan arvostusta ja yhteistoimintaa alalla sekä valvoo jäsentensä etuja työsuhteissa. Julkaisemme maamme ainoaa leipomoalan ammattilehteä, Leipuria.