Suomen itsenäisyyden juhlavuonna kone- ja tuotantotekniikan osastolla oli kunnia saada vieraakseen vuonna 1957 valmistunut viilariluokka. Peltolan koulutalon ruokalassa vietettiin yhteinen kahvihetki entisten ja nykyisten opiskelijoiden kesken.

Kun nämä herrat aloittivat opiskelunsa, opetettiin kone- ja tuotantotekniikkaa, tarkemmin sanoen metallitöitä paikassa, jonka tänä päivänä tunnemme Aninkaisten koulutalona. Silloin uutta koulutaloa kutsuttiin Göteborgin kouluksi, sillä Turun ystävyyskaupunki sekä sikäläiset yritykset Ruotsista lahjoittivat sekä rahaa koulun rakentamiseen että työkaluja opiskelijoiden käyttöön.

Metallityöosaston opintolinjoja olivat valaja, viilaaja, työkaluviilaaja, viilaaja-koneistaja, seppä, hitsaaja, levyseppä, putkiasentaja, pintakäsittelijä ja hienomekaanikko. Opintojen aikana tutustuttiin monipuolisesti alan muihinkin tehtäviin. Kaksivuotiset opinnot olivat teknilliseen koulutukseen valmentavia ja koulun jälkeen oli mahdollisuus joko jatkaa opintoja tai mennä töihin.

Yllä: vuonna 1957 valmistunut viilariluokka

Oppiaineet 60 vuotta sitten ammattikoulussa olivat osin hyvin samanlaisia, vaikka sisältö tietenkin on eri. Työnopetuksen ohella opiskeltiin myös ammattiteoriaa sekä mm. äidinkieltä, matematiikkaa ja kansalaistaitoa. Opiskelijat tosin olivat nykyistä nuorempia; ammattikoulun kaksivuotiseen valmentavaan koulutukseen mentiin jo 12-vuotiaana.

"Elämä voi kuljettaa minne vain"

No mitkä sitten olivat viilareiden terveiset nykyisille KOMEille? Kuten yhteisen kahvihetken haastattelukierroksella kävi ilmi, eivät suinkaan kaikki viilareiksi opiskelleet olleet tehneet uraansa alalla. Joukosta löytyi leipuria, taksikuskia, poliisia ja jopa yksi tanssinopettaja. Monelle toki jossain vaiheessa työelämää kone- ja tuotantotekniikan työpaikat olivat tuoneet leivän pöytään, useille nimenomaan telakka.  Heidän viestinsä nykyisille opiskelijoille oli, että elämä voi kuljettaa teitä minne vain. Vaikka tarkkoja suunnitelmia nyt tekisikin, voi ammatti lopulta löytyä myös jostain muualta. Herrat suosittelivat myös, että kaikenlaisia töitä kannattaa kokeilla ennakkoluulottomasti, sillä eihän sitä muuten tiedä, mitä haluaa tehdä.

Huultakin heitettiin. Siinä, missä me mainostamme, että kone- ja tuotantotekniikan opiskelijoilla on KOMEa tulevaisuus, oli heillä kuulemma kirjava menneisyys ja synkkä tulevaisuus. Luokkakokous jatkui vielä Peltolavisiitin jälkeen Koneteknologiakeskukseen ja laivaristeilylle, joten kovin synkältä se ei vaikuttanut. Herrat kuulemma osaavat pitää hauskaa, ja sitä me heille toivommekin! Kiitos vierailusta ja tervetuloa viimeistään 10 vuoden päästä taas uudestaan!