Ammattitaidon MM-kilpailuja vietetään 14.–19.10.2017 Abu Dhabissa. Suomea edustaa kilpailuissa 27 nuorta, 24 eri lajissa. Turusta kisaamaan on lähtenyt 21-vuotias Nestori Räisänen.

 Ei sitä tiedä vaikka se poikisi jonkun tosi hyvän työpaikan

Putkiasennuksen lajissa kilpailevalle Nestori Räisäselle kisaaminen on tuttua puuhaa. Taitaja-kilpailuista Räisänen nappasi kultaa vuonna 2015. Samana vuonna hän valmistui putkiasentajaksi Turun ammatti-instituutista. Suomenmestaruuskilpailuista oli hyvä jatkaa kultamitalin kanssa seuraavan vuoden EuroSkills-kilpailuihin Göteborgiin, mistä käteen jäi Medallion for Excellence -tunnustus. Räisäsellä on kilpailuvietti, mitä ei kannata jättää käyttämättä. Kilpailujen tuomat kokemukset ja ulkomaille pääseminen ovat Räisäselle hyvin tärkeitä ja niistä on saanut paljon ammattitaitoa sekä mahtavia kokemuksia. Suurimmaksi osaksi kilpailut ovat kuitenkin olleet oman ammattitaidon parantamista. MM-kilpailuista Räisänen odottaa saavansa kaikkein eniten.

– Ei sitä tiedä vaikka se poikisi jonkun tosi hyvän työpaikan, tai vaikkapa työpaikan ulkomailla, Räisänen sanoo.

Kisoihin harjoitellaan joka päivä töiden jälkeen

Nestori Räisänen kävi kesäkuussa Kiinassa Suzhoussa hakemassa esimakua Abu Dhabin WorldSkills kilpailuun. Kiinassa tehtävä oli laadultaan samanlainen kuin mitä EM-kisoissa on nähty ja mitä tulevissa MM-kisoissa tullaan luultavasti näkemään. Tällä hetkellä Räisäsellä on meneillään harjoitustehtävä, jota hän työstää yhdessä valmentajansa Simo Wikströmin kanssa. Tehtävää on muutettu paikan päällä Abu Dhabissa 30%.

– Kilpailuissa tärkeintä ovat mittasuhteet ja ajanhallinta. Ei se muuten eroa normaalin arkipäivän töistä, Wikström kertoo.

Räisästä Wikström on valmentanut vuodesta 2015 asti. EuroSkills-kilpailuihin Göteborgiin he harjoittelivat muutaman kerran viikossa. Maailmanmestaruuskisoihin harjoitteleminen vaatii jo enemmän. Tällä hetkellä Räisänen ja Wikström harjoittelevat mahdollisimman usein, joka päivä töiden jälkeen ja joskus viikonloppuisinkin. Wikströmillä on takana pitkä valmennushistoria ja hän on käynyt aijemmin WorldSkills-kilpailuissakin. Matkan aikana hän on valmentanut neljä Suomen mestaria ja yhden Pohjoismaiden mestarin. Paras sijoitus maailmanmestaruuskilpailuissa Wikströmille on ollut kahdeksas sija. Nyt hän on lähtenyt rikkomaan ennätystä ja toivoo Räisäselle siitä parempaa sijoitusta.

Räisänen lähtee hakemaan Abu Dhabista voittoa. Hän odottaa upeaa reissua ja kertoo, että tulevaisuudessa ulkomailla työskentely saattaisi olla jopa hänen unelmansa.

– Täytyy sanoa, että se olisi kyllä tosi nättiä päästä ulkomaille töihin, Räisänen iloitsee.