Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt Lounais-Suomen positiivista rakennemuutosta tukevalle pilottihankkeelle 2 miljoonaa euroa.

Hankkeessa Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa toimivissa ammatillisissa oppilaitoksissa kehitetään ja otetaan käyttöön uusia toimintamalleja, joilla voidaan vastata etupainotteisesti rakennemuutoksen luomiin työvoima- ja osaamistarpeisiin yhteistyössä alueen yritysten kanssa.

– Pilotit ovat osa hallituksen monipuolisia toimia Lounais-Suomen positiivisen rakennemuutoksen tukemiseksi. Uudistuvan ammatillisen koulutuksen on kyettävä yhä paremmin ja nopeammin vastaamaan työelämän ja opiskelijoiden muuttuviin osaamistarpeisiin. On erityisen hienoa, että lounaissuomalaiset koulutuksen järjestäjät ovat lähteneet kehittämään ratkaisuja yhdessä, sanoo opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen sanoo.

Pilottihankkeessa kehitetään yritysten tarpeista lähtevää koulutusta, työpaikkalähtöisiä oppimisratkaisuja sekä yritysten rekrytointeja tukevia osaamisen kartoitus- ja kehittämispalveluita. Lisäksi kehitetään uusia oppimisympäristöjä ja -ratkaisuja, joilla työpaikat toimisivat entistä vahvemmin osaamisen kehittämisen ympäristöinä.

Vuosina 2017–2019 toteutettavassa pilotissa ovat mukana Turun kaupunki, Turun Aikuiskoulutussäätiö/Turun Aikuiskoulutuskeskus, Raision seudun koulutuskuntayhtymä, Salon seudun koulutuskuntayhtymä, Lounais-Suomen koulutuskuntayhtymä, Länsirannikon Koulutus Oy WinNova, Satakunnan koulutuskuntayhtymä Sataedu ja Turun Ammattiopisto TAO. Lisäksi yhteistyökumppaneina on muita koulutusorganisaatioita ja yrityksiä.

Hankkeessa tehdään tiivistä yhteistyötä Lounais-Suomen meri- ja teknologiakoulutusfoorumin kanssa.

Pilottihanke toteuttaa hallituksen tavoitetta tukea Lounais-Suomen positiivista rakennemuutosta sekä tukee ammatillisen koulutuksen reformin toimeenpanoa.