Turku Liikuttaa Kaikkia -kehittämislinjaukset

Turun kaupunki uudistaa liikuntaan liittyviä avustuksia sekä liikuntatilojen käytön hinnoittelua. Uudistukset otetaan käyttöön vuonna 2025. Tavoitteena on edistää lasten ja nuorten hyvinvointia liikunnan keinoin, tukea eri liikuntalajien harrastajia nykyistä tasavertaisemmin sekä hillitä harrastamisen kustannusten nousua. 

Uudistuksen lähtökohtina ovat:

  • Lasten ja nuorten liikkumattomuus sekä harrastamisen lopettaminen nuoruusvuosina
  • Tasavertaisuuden edistäminen sukupuolten, liikuntalajien ja asuinalueiden välillä sekä harrastusmahdollisuuksissa
  • Ikääntyvän liikuntapaikkaverkon uudistaminen ja kehittäminen

Lasten ja nuorten liikkumattomuus sekä harrastamisen lopettaminen nuoruusvuosina

Liikkumattomuuden kustannukset ovat Turussa väkilukuun suhteutettuna n. 112–260 miljoonaa euroa vuodessa (Olympiakomitea 2021). Harrastustoimintaan osallistuminen on osa syrjäytymisen ehkäisyä ja liikunnalliseen elämäntapaan oppimista. Liikkumisen, liikunnan harrastamisen, ja fyysisen aktiivisuuden avulla pystytään edistämään kuntalaisten hyvinvointia, yhteisöllisyyttä, ehkäisemään syrjäytymistä, sekä sitä kautta vähentämään kunnan sosiaali- ja terveysmenoja.

Valtakunnallisten tulosten mukaan lasten ja nuorten liikkumissuosituksen saavuttavien määrä vähenee merkittävästi iän myötä (MOVE 2021 & LIITU 2018, 2020):

  • 7-vuotiaista 58 % liikkuu suositusten mukaan
  • 11-vuotiaissa 42 % liikkuu suositusten mukaan
  • 15-vuotiaista 15 % liikkuu suositusten mukaan
  • 16–20-vuotiaista 8 % liikkuu suositusten mukaan

Turun kaupungin harrastuskyselyyn (2021) vastasi 5 930 peruskoulun oppilasta ja toisen asteen opiskelijaa. Kyselyn mukaan:

  • 7–19-vuotiaista vastaajista (n=900) n. 16 % ei harrasta säännöllisesti ja ohjatusti mitään, mutta haluaisivat harrastaa.
  • 7–19-vuotiaiden harrastamisen merkittävimpinä esteinä ilmenivät harrastamisen kustannukset, tarjonnan puute kodin läheltä, harrastuspaikkojen liian kaukainen sijainti ja harrastuskaverin puute.
  • 7–15-vuotiaiden vanhemmista n. 25–30 % ja 16–19-v. vastaajista n. 20 % toivoo 150–300 euron tukea harrastamiseen.

Vuonna 2021 turkulaisissa liikunta- ja urheiluseuroissa harrasti n. 16 300 7–19-vuotiasta. Heistä n. 75 % (12 300) oli turkulaisia. (Lähde: Turun kaupungin avustusjärjestelmä 2022)

  • 7–11-vuotiaat: n. 84 % turkulaisista harrastaa turkulaisissa seuroissa
  • 12–15-vuotiaat: n. 59 % turkulaisista harrastaa turkulaisissa seuroissa
  • 16–19-vuotiaat: n. 20 % turkulaisista harrastaa turkulaisissa seuroissa

Tasavertaisuuden edistäminen sukupuolten, liikuntalajien ja asuinalueiden välillä sekä harrastusmahdollisuuksissa

  • Kaikilla lapsilla ja nuorilla ei ole varaa tai mahdollisuuksia harrastaa.
  • Turun kaupungilla ei ole tarjota liikuntaolosuhteita kaikille lajeille: 45 lajille on tarjolla kaupungin liikuntatila, 17 lajille kaupungilla ei ole tarjota liikuntatilaa. Osa lajeista käyttää yksityisiä ja/tai seuraomisteisia tiloja.
  • Osa lajeista käyttää kaupungin liikuntatiloja maksutta alle 20-vuotiaiden toiminnassa, osa maksaa tiloista.
  • Vuoteen 2022 asti kaupunki tuki tiettyjen lajien yksityisten tai seuraomisteisten liikuntapaikkojen käyttöä n. 50 prosentilla ja toisten lajien n. 5–10 prosentilla.  Vuodesta 2023 alkaen tuki on kaikille lajeille n. 50 prosenttia.

Ikääntyvän liikuntapaikkaverkon uudistaminen ja kehittäminen

  • Suuret 1970–80-luvuilla rakennetut ydinliikuntapaikat ovat elinkaarensa päässä. Ratkaisuja vaativat mm. Impivaaran jalkapallohalli ja jäähalli, Kupittaan urheiluhalli, Kupittaan maauimala, Petreliuksen uimahalli sekä Liikuntakeskus Alfa.
  • Turun kaupungin kouluverkoston suunnitellut ja äkilliset muutokset vaikuttavat myös liikuntasaliverkostoon vähentäen liikuntasalien määrää.
  • Kaupungin taloudelliset resurssit eivät riitä rakentamaan ja ylläpitämään liikuntaolosuhteita kaikille nykyisille ja tuleville lajeille. 
 

Uudistuksen tavoitteet

Uudistuksella pyritään luomaan kaikille entistä tasavertaisemmat mahdollisuudet aloittaa liikunnan harrastaminen sekä jatkaa liikunnan harrastamista ohjatusti ja säännöllisesti läpi nuoruusvuosien. Tarkoituksena on samalla kehittää liikuntapaikkaverkkoa kaupungin, yksityisen ja kolmannen sektorin välistä yhteistyötä edistäen.   

Turun kaupunki 

  • Kannustaa turkulaisia lapsia ja nuoria liikkumaan säännöllisesti laadukkaassa seura- ja yhdistystoiminnassa, minkä seurauksena 
    • lasten ja nuorten liikkumattomuus vähenee harrastamisen kasvun myötä
    • edistetään terveyttä ja ehkäistään syrjäytymistä
    • hillitään harrastamisen kustannusten nousua
  • Edistää tasavertaisuutta eri ikäryhmien, sukupuolien, asuinalueiden ja liikuntalajien harrastusmahdollisuuksien näkökulmasta
  • Vahvistaa liikunta- ja urheiluseurojen sekä liikuntaa järjestävien yhdistysten kykyä ja osaamista liikuttaa lapsia ja nuoria

Uudistuksen sisällöt

Turun kaupunki panostaa tulevaisuudessa lisää liikuntaan. Vuonna 2023 liikunnan avustusmäärärahat ovat n. 1,8 miljoonaa euroa. Vuodesta 2025 alkaen tavoitteena on varata vuosittaisia avustusmäärärahoja n. 1,5-2 miljoonaa euroa lisää. Liikuntapaikkojen peruskorjaamista ja uudisrakentamista edistetään eri lajit, harrastusmuodot ja asuinalueet huomioiden.

Keskeisimmät uudistuksen sisällöt ovat:

Uudistukset otetaan käyttöön 1.1.2025.

 

Liikunnan avustusjärjestelmän uudistuksen aikataulu otsikkotasolla. Lisätietoja uudistuksen sisällöstä ja aikataulun yksityiskohdista löydät kuvan yläpuolella olevista linkeistä.

 

 

Asiasanat: