Matkustusohjeita opiskelijalle

Matkustaminen - ennen matkaa

Matkustusasiakirjat (passi, henkilökortti, viisumi)

Suomen kansalaisena voit käyttää passia matkustusasiakirjana kaikkiin maihin matkustaessasi. Passi on myös todistus henkilöllisyydestäsi.

EU-maissa voit matkustaa passilla sen voimassaolon viimeiseen päivään saakka, eli passin on pakko olla voimassa koko matkan ajan. Jos matkustat EU:n ulkopuolelle (esim. Kiina, Intia, Kanada, Venäjä), varmista kohdemaan viranomaisilta, kuinka pitkään passisi pitää olla voimassa matkan päättymisen jälkeen (yleensä 3 tai 6 kuukautta).

Voit hakea passia Suomessa poliisilaitokselta tai sähköisesti Poliisin asiointipalvelusta.

HUOM! Vain Schengen-alueella voit matkustaa kuvallisella henkilökortilla.

Jos tarvitset kohdemaan tai oman kansalaisuutesi vuoksi viisumin, voit hakea sitä kohdemaan lähetystöstä. Jos matkustat muukalaispassilla, pidä mukana matkalla myös oleskelulupasi Suomeen.

Skannaa tai valokuvaa kaikki matkustusasiakirjasi. Tallenna skannattu/valokuvattu kopio itsellesi sähköisesti. Voit lisäksi jättää kopion lähiomaisellesi. Pakkaa alkuperäiset matka-asiakirjat käsimatkatavaroihisi.

Matkustusilmoitus ja matkustustiedotteet

Matkustusilmoituksella ulkomaille matkustavat tai muuttavat suomalaiset voivat antaa matka- ja yhteystietonsa ulkoministeriölle. Hätätapauksessa tai kriisitilanteessa ulkoministeriö voi ottaa yhteyttä kansalaisiin, jotka ovat tehneet matkustusilmoituksen. TAI suosittelee, että kaikki vähintään 3 viikoksi vaihtoon lähtevät tekevät matkustusilmoituksen.

Matkustusilmoituksen voit tehdä

Ulkoministeriö tiedottaa myös eri maiden turvallisuudesta. Tutustu kohdemaasi matkustustiedotteeseen ennen lähtöä.

COVID-19-pandemia tai muut poikkeusolot voivat vaikuttaa matkustamiseen eri maissa. Varmista, että sinulla on vaadittavat asiakirjat ja todisteet maahan pääsemistä varten.

Matkaliput ja tärkeät yhteystiedot talteen

Matkaliput kannattaa ottaa mukaan sekä sähköisinä että paperille tulostettuna.

Tallenna puhelimeesi jakson ohjaavan opettajan, kv-koordinaattorin sekä kohdemaan yhteyshenkilön yhteystiedot ja majapaikan osoite. Ota kaikki nämä tiedot mukaan myös paperilla. Jätä tiedot myös huoltajalle. Suurin osa tiedoista on Training Agreement -sopimuksessasi.

Vakuutukset

TAIn opiskelijoilla on matkavakuutus, ja tämän lisäksi opiskelijat on vakuutettu työtapaturmien varalta sekä kotimaan että ulkomaan koulutussopimusjaksoilla. Saat vakuutustodistuksen mukaasi kv-koordinaattorilta.

Jokainen opiskelija voi itse ottaa matkatavaravakuutuksen.

Raha-asiat ja puhelin

Jos lähdet koulun kautta vaihtoon, saat usein koululta avustuksen vaihtojaksoa varten. Useimmiten tuki kattaa majoituksen ja lennot. Lisäksi saat ruokarahaa vaihdon keston mukaan. Rahoituksesta sovitaan rahoitussopimuksella kv-koordinaattorin kanssa.

Selvitä omat pankkiasiasi ennen lähtöä. Sinulla täytyy olla pankkikortti (esim. MasterCard, debit-kortti tai Visa Electron), joka toimii kohdemaassa. Voit myös varata mukaan jonkin verran käteistä kohdemaan valuutassa. Selvitä, toimiiko puhelimesi ulkomailla ja paljonko esimerkiksi mobiilidatan käyttäminen maksaa.

Pakkaaminen ja matkatavarat

  • Pakkaa riittävästi vuodenaikaan sopivaa vaatetta - tutki netistä kohdemaan ilmastoa ja sääolosuhteita jo etukäteen.
  • Tarkista työpaikalta tai kv-koordinaattorilta, mitä työvaatteita tai työvarusteita sinun tarvitsee viedä mukanasi (esim. turvakengät, kypärä, omat veitset tai sakset).
  • Varmista, tarvitseeko majoitukseen ottaa omat lakanat ja pyyhe mukaan. 
  • Jos tarvitset sairauden tai oireyhtymän (esim. astma, allergia, adhd, diabetes) takia jatkuvaa lääkitystä, varmista, että sinulla on riittävästi lääkkeitä mukana koko jakson ajaksi. Huolehdi myös, että sinulla on tarvittavat reseptit mukana (englanniksi), jos tarvitset lääkkeitä jakson aikana lisää. Pyydä lääkäriltäsi todistus lääkityksestä matkaa varten mukaan. Ohjeita lääkkeiden kanssa matkustamiseen: kanta.fi/ulkomailla
  • Ota mukaasi Training Agreement ja Certificate of Attendance -liikkuvuustodistus ja kerää itsellesi talteen yhteyshenkilöiden osoitteet ja puhelinnumerot sekä majapaikkasi tiedot ulkomailla.

Matkatavarat lennolla

Varmista käsimatkatavaroiden ja ruumaan menevän laukun sallittu paino ja mitat lentoyhtiön sivuilta. Lentoyhtiösi näet lentolipustasi. Oppilaitos ei maksa matkatavaran ylipainosta tai liian suuresta koosta johtuvia lisämaksuja.

Pakkaa käsimatkatavaroihin:

  • Hygieniatarvikkeet (pakkaa voiteet, aerosolit ja nesteet max. 100 ml pakkauksissa yhteen läpinäkyvään max. 1 l pussiin)
  • Tärkeät lääkkeet ja reseptit
  • Vaatteita niin, että pärjäät, jos matkalaukun tuleminen kestää
  • Rahat ja matkustusasiakirjat
  • Elektroniikka ja laitteiden akut ja laturit

Laita ruumaan kestävä laukku, jonka tuntomerkit muistat. Merkitse laukku tiedoillasi.

Katso täältä tarkemmat pakkausohjeet käsimatkatavaroihin ja ruumaan: finavia.fi/fi/lentoasemalla/matkatavarat.

Ohjeita lääkkeiden kanssa matkustamiseen: kanta.fi/ulkomailla

 Hävinneet tai rikkoutuneet matkatavarat:

  • Ole heti yhteydessä lentokentän infopisteeseen tai tulopalveluun.
  • Anna laukkusi kuvaus ja osoite, jonne matkatavarat pitää toimittaa.
  • Määränpään ja majoituspaikkasi osoite on hyvä olla laukussa merkittynä ja itsellä muistissa.
  • Voit mahdollisesti saada korvauksia lentoyhtiöltä.

Terveys ja hygienia

Eurooppalainen sairaanhoitokortti

Jos matkustat EU-/ETA-alueelle tai Sveitsiin, tilaa Kelasta eurooppalainen sairaanhoitokortti (European Health Insurance Card, EHIC). Kortilla saat välttämätöntä sairaanhoitoa samaan hintaan kuin paikalliset, kun olet tilapäisesti EU- tai ETA-maissa tai Sveitsissä. 

Kortti on ilmainen ja sen voi tilata Kelasta joko soittamalla 020 692 203 tai KELAn verkkosivujen kautta.

Rokotukset tai rokotustodistukset

Ota yhteys kouluterveydenhoitajaan ja hoida rokotukset kuntoon, kun tiedät minne olet menossa.

Rokotukset pitää hankkia itse, mutta saat rahat takaisin pakollisista rokotuksista vaihtotuen mukana. Esitä kuitti rokotuksen ostamisesta kv-koordinaattorille. Vapaaehtoisia rokotuksia ei korvata.

Tietoa rokotuksista saat täältä: www.rokote.fi

Hanki tarvittavat rokotukset, lääkitys- ja rokotustodistukset riittävän ajoissa rokotteen ohjeistuksen mukaan tai viimeistään 1 kk ennen lähtöä. Ota todistukset pakollisista rokotuksista mukaan matkalle.

Hygienia ja omat lääkkeet

Hygieniataso vaihtelee suuresti eri maissa ja eri puolilla maailmaa.

Muista, että vaihto on vain väliaikainen ja tarkoitus on tutustua ihan tavalliseen elämään eri maissa! Erilainen ruoka ja ilmasto voivat kuitenkin rasittaa esimerkiksi ihoa ja vatsaa. Jos sinulla on jatkuvasti terveyshuolia ulkomailla, ole yhteydessä ohjaavaan opettajaasi ja kv-koordinaattoriin.

Erityisesti ruoka- ja juomahygieniasta on tärkeää huolehtia:

  • Varmista, voiko kraanavettä juoda.
  • Turvallisimpia ruokia ovat kuumat kypsennetyt ruuat.

Ota varmuuden vuoksi ”oma apteekki” mukaan matkalle. Pakkaa mukaasi:

  • Käsidesiä ja kosteuspyyhkeitä
  • Särkylääkkeet
  • Ripulilääkkeet
  • Bepanthen tai muu hoitava voide
  • Laastaria
  • Matkapahoinvointilääkkeet
  • Maitohappobakteerit
  • Allergialääkkeet
  • Aurinkovoide
  • Kurkkupastillit
  • Omat reseptilääkkeet, mahdollisesti antibioottikuuri

Ohjeita reseptilääkkeiden kanssa matkustamiseen: kanta.fi/ulkomailla

Sairaanhoito ja hätätilanteet

  • Selvitä etukäteen lähimmät sairaalat ja poliisiasemat.
  • Varmista, että tiedät, miten hakeudut tarvittaessa sairaalahoitoon.
  • Ilmoita sairastumisesta ulkomaan työpaikallesi ja yhteyshenkilöille ulkomailla ja kotimaassa.
  • Opettele maan hätänumero ulkoa!

Matkustaminen - matkan aikana

Lentomatkustaminen

Saavu ajoissa lentokentälle! Kansainvälisiä lentoja varten lentokentällä pitäisi olla noin kaksi (2) tuntia ennen lennon lähtöä. Jokainen opiskelija selvittää ja järjestää itse matkansa lentokentälle.

Tee Online Check In lentoyhtiön nettisivuilla tai Check In lentokentällä itsepalveluautomaatilla tai lentoyhtiön tiskillä. Check Iniä varten tarvitset lentolippusi varausnumeron sekä passin tai henkilökortin.

Vie ruumaan menevät matkatavarasi omat lentoyhtiösi baggage drop -tiskille.

Turvatarkastus

Turvatarkastuksessa käsimatkatavarasi läpivalaistaan ja sinä kävelet metallinpaljastimen läpi. Lisäksi lentokenttähenkilökunta tekee usein satunnaisia huumausainetarkastuksia tutkimalla käsistä ja matkatavaroista huumausainejäämiä.

Tyhjennä taskut ja riisu päällysvaatteet sekä vyö läpivalaisua varten koriin. Ota laukusta valmiiksi ulos korkeintaan 100 ml kokoiset nesteet litran vetoisessa läpinäkyvässä pussissa sekä elektroniikka. Seuraa ohjeita.

Seuraa monitoreita lentokentällä

Turvatarkastuksen jälkeen tarkista lentokentän monitorilta lähtöporttisi. Sinun pitää olla lähtöportilla viimeistään 30 minuuttia ennen lennon lähtöaikaa.

Seuraa lentokentän monitoreita, sillä niissä ilmoitetaan muutoksista aikatauluissa ja lähtöporteissa. Monitorilta näet myös mahdollisen välilaskun aikana, mistä terminaalista ja miltä portilta jatkolentosi lähtee.

  • Jos matkustat Schengen-alueen ulkopuolelle, passi ja boarding pass tarkistetaan ennen siirtymistä transit-alueelta sille puolelle kenttää, jolta lennot Schengen-alueen ulkopuolelle lähtevät. 
  • Jos ostat jotain lentokentällä, sinua voidaan pyytää näyttämään boarding passisi.
  • Lähtöportilla boarding pass ja henkilöllisyystodistus tarkistetaan vielä kerran ja istuinnumeron perusteella löydät oman paikkasi koneessa.

Laita puhelin lentotilaan koneessa

Laita puhelin lentotilaan (flight mode) koko lennon ajaksi. Wifi-yhteydellä tabletin tai kannettavan tietokoneen käyttö on sallittua, mutta ei nousun ja laskun aikana.

Lentolipustasi näet, onko lennolla ilmaista tarjoilua. Joka tapauksessa voit nauttia omia eväitäsi ja kentältä ostamiasi juomia.

Kun pääset perille

Kun siirryt koneesta terminaaliin, katso lähimmästä monitorista, mistä voit noutaa matkatavarasi. Matkatavara-auloja voi olla useampia ja niillä useampia liukuhihnoja

Matkatavara-aulasta poistutaan tullilinjaston kautta. Jos matkustat Schengen-alueen ulkopuolelle, henkilöllisyys tarkistetaan usein vielä kerran ennen siirtymistä pois transit-alueelta.

Lisätietoa matkustamisesta EU:ssa: https://eurooppatiedotus.fi/sina-ja-eu/matkustaminen-ostokset-eussa/.

Turvallisuus ulkomaanjakson aikana

Huomioi ympäristösi ja varaudu etukäteen

  • Keskity liikenteeseen ja siihen, millaisella alueella liikut.
  • Älä tuijota puhelintasi, kun liikut vieraassa ympäristössä.
  • Pidä silmällä matkatavaroitasi ja muuta omaisuuttasi.
  • Älä luota liikaa tai ole liian avulias. Voit pyytää apua, mutta harkitse, keneltä ja missä.
  • Selvitä etukäteen lähimmät sairaalat ja poliisiasemat.
  • Opettele maan hätänumero ulkoa!

Asumisturvallisuus

  • Suunnittele, miten säilytät avaintasi ja arvotavaroita – työssäoppimispaikalla / vapaa-ajalla.
  • Suunnittele/selvitä etukäteen, mitä teet, jos avaimesi unohtuu sisälle tai tavaroitasi katoaa.
  • Pidä omat rahat ja arvokkaat tavarat piilossa/lukkojen takana.
  • Mieti, kenelle avaat oven ja ketä päästät sisään asuntoosi.

Oma turvallisuus

  • Älä juo itseäsi humalaan.
  • Älä jätä juomaasi vartioimatta ravintolassa tai baarissa.
  • Älä ota vastaan huumausaineita.
  • Liiku mieluiten tutussa porukassa.
  • Ilmoita muille, minne menet ja milloin palaat.
  • Ole riittävän usein yhteydessä kv-tiimiin ja jaksosi ohjaavaan opettajaan.

Muista, että läheisilläsi on huoli – kerro myös heille säännöllisesti, miten sinulla menee!

Nauti kokemuksesta - kokeile uutta, mutta pidä harkinta mukana kaikissa tilanteissa!

Linkkejä:

Matkustusilmoitus: http://um.fi/matkustusilmoitus

Matkustustiedotteet: https://um.fi/matkustustiedotteet-a-o

Pakkausohjeita: http://finavia.fi/fi/lentoasemalla/matkatavarat

Reseptilääkkeet ulkomailla: kanta.fi/ulkomailla

EHIC-kortti: https://www.kela.fi/eurooppalainen-sairaanhoitokortti

Tietoa rokotuksista: http://www.rokote.fi