EuroSkills – Ammattitaidon EM-kilpailut

EuroSkills on joka toinen vuosi järjestettävä ammattitaidon euroopanmestaruuskilpailu. Kilpailussa ammattiin opiskelevat ja jo valmistuneet nuoret mittelevät oman alansa paremmuudesta noin 50 lajissa. Kilpailussa korostuvat tiimilajit ja uudet ammatit. Kilpailijoiden ikäraja on 18–25 vuotta. EM-kilpailujen lajit ovat joko yksilö-, pari- tai joukkuelajeja. Kilpailu oheistapahtumineen muodostaa huikean eurooppalaisen ammatillisen osaamisen näyteikkunan.

Kilpailuja hyödynnetään usein uusien eurooppalaisten verkostojen rakentamisessa ja useiden kilpailijoiden ja eksperttien kisamatkaan liittyy työssäoppimis- tai harjoittelujakso ulkomaisessa yrityksessä tai oppilaitoksessa. Tavoitteena onkin edistää kilpailutoiminnan avulla ammatillisen koulutuksen kansainvälistymistä.

EuroSkills – ammattitaidon EM-kilpailut järjestettiin ensimmäisen kerran Hollannin Rotterdamissa syyskuussa 2008, vuonna 2010 kisattiin Portugalissa, Lissabonissa ja vuonna 2012 Spa-Francorchampsissa Belgiassa vuonna 2014 kilpailtiin Lillessä Ranskassa, vuonna 2016 Göteborgissa Ruotsissa ja vuonna 2018 Budapest Unkarissa.

Lisätietoja:

Pekka Suominen
 

 

Asiasanat: