Ammatillisen huippuosaajan polku
Oletko kiinnostunut saamaan enemmän ja syvällisempää ammatillista osaamista opiskelujesi aikana ja olet samalla innostunut oman ammattitaitosi kehittämisestä kilpailutoiminnan avulla.
Nyt sinulla on siihen mahdollisuus. Huippuosaajan polku alkaa perehtymällä oman alan ammattitaitokilpailuihin ja niiden kilpailutehtäviin. Kilpailuihin valmentautuminen tapahtuu muiden ammatillisten opintojen yhteydessä, erillisessä valmennuksessa ja/tai työelämässä valmentautuen. Taitaja- kilpailuiden tehtävät pohjautuvat ammatillisten tutkintojen perusteisiin kiitettävän tason mukaisesti.
Miten huippuosaaminen sijoittuu tutkintoon?
Voit sisällyttää tutkintoosi tutkinnon osan, Huippuosaajana toimiminen 15 osp, jonka näyttö annetaan kilpailuissa tai muulla huippuosaamista osoittavalla tavalla. Osallistuminen Taitaja-kilpailujen semifinaaliin on huippuosaajapolun yksi mahdollinen tavoite. Semifinaaleihin osallistuu vuosittain lähes 2000 nuorta. Taitaja-finaaliin pääsy ja siellä Suomen mestaruudesta kilpaileminen kruunaavat tämän polun. Taitaja-kilpailujen lisäksi on alakohtaisia muitakin ammattitaitokilpailuja.
Huippuosaajapolun valinneet ja ammattitaitokilpailuissa menestyneet opiskelijat ovat valmistuttuaan kysyttyjä työelämässä
Ammatillisen tutkinnon osa Huippuosaajana toimiminen 15 osp
- Osaat arvioida ja kehittää omaa osaamistasi ja työympäristöäsi.
- Osaat työskennellä alan huippuosaamista vaativissa tehtävissä.
- Osaat huomioida huipputuotannon, -tuotteen tai -palvelun laatuvaatimukset.
- Osaat toimia alan verkostoissa ja yhteistyössä asiakkaan kanssa.
Ammatillisen huippuosaajan polku voi jatkua valmistumisen jälkeenkin
Voit tähdätä perustutkinnon suorittamisen jälkeen EuroSkills- tai WorldSkills-kilpailuihin. Tällöin lisävalmennusta hankitaan mahdollisesti suorittamalla ammatti- tai erikoisammattitutkinto tai niiden osia.
Lisätietoja: Pekka Suominen