Kolmannen vuoden liiketalouden opiskelija Eetu Raunio sai toukokuussa 2020 OSKU ry:n Vuoden AMIS-tähti stipendin. Valintakriteereissä painotetaan yhteisöllisyyden ja yhteishengen luomista, sekä oman ammattiylpeyden esilletuomista.

Aktiivisuus ja halu tarttua epäkohtiin on tärkeää. Eetu on saamastaan tunnustuksesta kiitollinen.

- Tuntuu todella hyvältä saada pitkäjänteisestä työstä tällainen kiitos, mutta työ jatkuu edelleen. Opiskelijoiden aseman ajaminen ei lopu koskaan. On tärkeää ottaa nuoret mukaan tekemään muutosta ja antamaan mielipiteitä.

- Tajusin alakoulussa, 3. luokalla ollessani, että voin vaikuttaa itselle ja muille tärkeissä asioissa, kun vain otan asioita rohkeasti esille, tiivistää liiketalouden opiskelijakunnan hallituksen puheenjohtaja Eetu Raunio perusajatustaan, miksi on tärkeää olla mukana vaikuttamassa.

Millainen ympäristö amismaailma on ajaa opiskelijoiden asioita?

- TAIssa asioista päättävät ihmiset ovat ystävällisiä ja läsnäolevia aina kuin vaan heihin otetaan yhteyttä ja halutaan asioita miettiä.

Palvelualuejohtaja Hannu Immonen, rehtori Päivi Lehtinen sekä koulutuspäälliköt saavat kiitosta opiskelijalähtöisen ajatusmaailman kannattamisesta. He ovat mukana pohtimassa aidosti opiskelijoiden esille tuomia epäkohtia. Eetu peräänkuuluttaa kritisoijia ottamaan asioihin rohkeasti kantaa ja antamaan parannusehdotuksia ja vaihtoehtoja.

- TAissa opiskelijoita kuunnellaan aidosti ja epäkohtiin on mahdollisuus vaikuttaa.

Koulutalokohtaisissa opiskelijakunnissa yhteisiä asioita on mahdollisuus myös edistää ja saada myös konkreettisia parannuksia aikaiseksi. Kaikki tämä vaatii keskustelua, eri vaihtoehtojen pohtimista ja systemaattista eteenpäinviemistä vaihe vaiheelta. Tässä Eetu kokee olevansa hyvä.

- Haluan kuulla ja pohtia tarkasti erilaiset vaihtoehdot ja näkökannat läpi ja sen jälkeen vasta tehdä lopullisen päätöksen. Aina se ei ole välttämättä se, mitä aluksi tavoiteltiin, mutta aina kuitenkin jonkinlainen muutos parempaan.

Eetu opiskelee liiketalouden perustutkintoa ja samalla myös lukio-opintoja eli on nk. kaksoistutkintolainen. Hän muistelee, että Aunelan alakoulussa jo tuotiin esille, että nuorilla on mahdollisuus vaikuttaa ja se tuntui heti omalta ja tärkeältä jutulta. Elokuun alussa tapahtunut koulutalon toiminnan muutto Ruiskadun kampukselle on ollut toki iso muutos, mutta nyt kun viikkoja on kulunut, arki on lähtenyt rullaamaan. Myönteisinä asioita voi heti mainita Oppimon toiminnan ja sen että lounasruoka on hyvää. Sijainti ja paikoitusalueiden vähyys ovat taas asioita, johon pitää vain sopeutua.

Eetu valmistuu toukokuussa 2021. Tulevaisuuden työurassa on tällä hetkellä kaksi vaihtoehtoa. Poliittinen ura kiinnostaa paljon, mutta nykyinen keskusteluilmasto ja ”politikointi” tuntuu paikoin aika haastavalta ja jopa rankalta. Sitä vastoin talousalan työtehtävät, kirjanpito ja myynti, on todennäköisempi vaihtoehto. Aktiivinen toiminta oppilaitoksessa ja eri luottamustehtävissä vaatii paljon. Vapaa-ajalla Eetu harrastaa mm. jääkiekkoa.

- Jäällä keskittyy vain peliin ja koppikeskustelut virkistävät ja viihdyttävät. Mökkiviikonloput omassa rauhassa taas antavat rauhaa vain olla ja nauttia tekemättömyydestä. Kuitenkin kaikista tärkeintä ovat ystävät.

TAI onnittelee vielä kerran lämpimästi Eetu Rauniota ja toivottaa menestystä ja onnea opintoihin.

TAIn opiskelijakuntatoimintaan ja TAIKA ry:n toimintaan voit tutustua: Opiskelijakunta ja Opiskelijayhdistys TAIKA ry

Eetu Raunion luottamustehtäviä:

  • Taika ry, puheenjohtaja
  • Ruiskadun kampus, liiketoiminnan opiskelijakunnan hallituksen puheenjohtaja
  • Turun nuorisovaltuusto, nuorisovaltuutettu
  • Turun kaupunkiympäristölautakunta, nuorisovaltuuston edustaja
  • Turun ammatti-instituutin YT-ryhmän opiskelijajäsen
  • Suomen nuorisovaltuustojen liitto ry, kouluttaja, järjestöaktiivi
  • Suomen nuorisovaltuustojen liitto Lounais-Suomen piiri ry, rahastonhoitaja