Turun kaupunki ja tietoliikennepalveluita tarjoava Elisa tekivät viime vuoden lopussa yhteisen kokeilun, jossa joukko opiskelijoita pääsi tutustumaan uudentyyppiseen etäyhteystapaan ja samalla virtuaalivierailuille eri puolille kaupunkia. Kokeilulla testattiin uutta teknologiaa ja lisättiin siihen liittyvää osaamista ja ymmärrystä.

Poikkeuksellisen kokeilusta teki käytetty tekniikka. Lähetyksissä käytettiin jopa 8K-tarkkuuteen yltävää 360-asteen videokuvaa ja bitit virtasivat langattomasti Elisan 5G-verkon ylitse. Oppilaat saattoivat seurata esimerkiksi pelastuslaitoksen tikasauton korista tulevaa lähetystä virtuaalitodellisuuslaseilla ja katsella ympärilleen kuin olisivat itse olleet paikalla. Tilaisuuksissa oli myös mahdollista esittää kysymyksiä paikan päällä oleville asiantuntijoille. 

Kokeilussa oli mukana yläkoululaisia Nummenpakan ja Puropellon kouluista sekä Turun ammatti-instituutin opiskelijoita. Varsinais-Suomen pelastuslaitoksen lisäksi kumppaneina kokeilussa olivat mukana Turun Kaupunginteatteri sekä Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä, joiden ansiosta luokissa saattoi katsella teatterin suurta päänäyttämöä ja Tuomiokirkon alttarikuoria. 

Ammatti-instituutissa opintoihin kuuluvaa parturialan työnäytettä saattoi seurata kotoa käsin vaikka kännykällä.

Turku edelläkävijänä 

Kokeilu liittyi Smart and Wise Turku -kärkihankkeeseen, jossa kehitetään erilaisia älykaupunkiratkaisuja. Kokeilujen kautta on tarkoitus paitsi testata uutta teknologiaa, myös kehittää siihen liittyvää osaamista ja ymmärrystä. 

Kehittämispäällikkö Tarja Vuorinen on kärkihankkeen osalta kokeiluun tyytyväinen:

- Elisan kanssa kokeileminen on ollut mutkatonta ja kokeiluprosessi on muutamaa teknistä harminpoikasta lukuunottamatta sujunut mainiosti. Aivan mahtavalta tuntui päästä ensimmäisenä maailmassa kokeilemaan tätä nimenomaista uusien teknologioiden kombinaatiota, siinä todella oivalsi miltä se edelläkävijyys oikein maistuu!

- Kokeiluilla selvitämme erilaisten asioiden soveltumista organisaatiomme toimintaan, tässä tapauksessa opetuksen tarkoituksiin. Oppilaat antoivat kokeilusta hyvää palautetta ja videot olivat näin hallinnon edustajankin näkökulmasta aivan huikeaa katseltavaa, Vuorinen jatkaa. 

- Elisa kehittää 5G-palveluita aktiivisesti eri kumppanien kanssa. Kehitystyön tuloksena on syntynyt useita konkreettisia palveluita, jotka ovat asiakkaan apuna aidoissa arjen tilanteissa. Näistä erinomaisena esimerkkinä on tämä Turussa toteutettu tuotekehitys, joka mahdollistaa monipuolisesti opetuksen korona-aikana. Missiomme on rakentaa digitalisaatiolla kestävää tulevaisuutta ja koronan selättäminen on juuri nyt yksi painavimmista kestävän tulevaisuuden haasteista, kertoo Elisan kehitysjohtaja Kimmo Pentikäinen

Turussa on kattava Elisan 5G-verkko jopa pohjoismaisella mittakaavalla. Tämän vuoksi kehitystyö oli luontevaa tehdä Turussa.

- Turussa on vuosien mittaan testattu ja otettu käyttöön erilaisia 5G-ratkaisuja. Saimme loppukäyttäjiltä, opettajilta ja oppilailta erinomaista palautetta ja kokemuksia uudesta tavasta opiskella yhdessä, Pentikäinen kertoo. 

Tulevaisuuden arkea 

Turun sivistystoimialan TOP-keskuksen asiantuntija Antti Huttunen on pitkään työskennellyt etäopetuksen parissa ja pitää kokeilua tärkeänä avauksena.

- Tämä avaa mielenkiintoisia näkymiä tulevaisuutta ajatellen, vaikka käytetty tekniikka onkin vasta kehittymässä. Päättynyt vuosi on muuttanut käsitystämme erilaisista opiskelun ja työnteon tavoista. Uusille etäopetuksen ja etäläsnäolon välineille on varmasti kysyntää, Huttunen sanoo.

Huttusen mukaan opetusala voisi monin paikoin hyötyä langattomasti välitetystä, reaaliaikaisesta 360-asteen videokuvasta.

- Esimerkiksi työelämän ympäristöihin tutustuminen, vierailut kaukanakin oleviin kohteisiin ja opetustilanteiden seuraaminen etänä mahdollistuvat aivan uudella tavalla. Tässä korostuu erityisesti aito kokemus läsnäolosta. Kun tilaisuuksien vuorovaikutustapoja vielä kehitetään niin tuloksena on merkittävä lisä opetukseen. Hienoa, että kaupunki on ennakkoluulottomasti kokeilemassa uutta!