Turun ammatti-instituutin Urheilijapolulla laadukas urheiluvalmennus on osa opintoja. Ammattiin opiskelemisen ohella huipulle pyrkivä urheilija pääsee treenaamaan omaa lajiaan Turun Seudun Urheiluakatemian ammattivalmentajien ohjauksessa. Syksyllä starttaa myös liiketalouden opiskelijoiden oma Sporttiluokka.

Liiketalouden opiskelija Niki Korpialho haluaa kiekkouran rakentamisen ohella valmistua ammattiin. 

19-vuotias kolmannen vuoden liiketalouden opiskelija Niki Korpialho pelaa jääkiekkoa TUTO Hockeyn A-nuorten joukkueessa. Opinnot Turun ammatti-instituutin Urheilijapolulla olivat jo vauhdissa, kun Niki otti opiskelusta tauon ja lähti puoleksi vuodeksi pelaamaan jääkiekkoa North Bayhin Kanadaan. North Bay on neljän tunnin ajomatkan päässä oleva reilun 50 000 asukkaan kaupunki, jossa Niki kävi myös lukiota.

‒ Kanadassa pelaaminen oli hieno kokemus. Kiekkoilu on iso juttu siellä, ja katsojia on aika paljon enemmän. Koulunkäynnissä sen sijaan oli aika lailla samat käytännöt kuin täälläkin, kertoo Niki. 

Niki on pelannut koko junioripolkunsa ajan TPS:ssa. Kanadasta tulon jälkeen ura jatkui jonkin aikaa tepsiläinenä, kunnes koitti aika pukea ylle TUTOn pelipaita. 

Liiketoiminnan perustutkinnon opinnot Niki aloitti TAIssa vuonna 2017. 

‒ Valitsin liiketalouden opinnot, koska halusin koulutuksen. Tämä on sopinut minulle. Opinnot sujuvat jääkiekon ohella hyvin, ja täällä oppii tärkeitä asioita työelämää varten. Tämä on hyvä koulu, jos haluaa saada koulun ja jääkiekon tai minkä tahansa urheilulajin sovitettua yhteen, pohtii Niki. 

Parhaillaan Niki rakentaa unelmaansa.

Olen pienestä pojasta lähtien halunnut päästä pelaamaan jääkiekkoa ammattilaisena. TAIssa olen päässyt lähemmäs unelmaani, koska pystyn koulun ohella keskittymään urheiluun, sanoo Niki. 

Kiekkouran lisäksi Niki pitää tärkeänä valmistua ammattiin.

‒ Ensisijaisesti haluaisin päästä pelaamaan jääkiekkoa ammattilaisena. Jos jääkiekosta ei tule uraa, on pohja, josta voin lähteä rakentamaan kohti työelämää. Olisi kiva, jos voisin joskus perustaa urheiluvälineyrityksen.

- Turun ammatti-instituutin Urheilijapolku on urheilulajista riippumatta hyvä valinta, jos haluaa saada opinnot ja kilpaurheilun sovitettua yhteen, sanoo TUTO Hockeyssä pelaava jääkiekkoilija Niki Korpialho.

Urheilijapolku yhdistää tavoitteellisen kilpaurheilun ja ammatillisen koulutuksen

‒ TAIn Urheilijapolulla niin Niki Korpialho kuin muutkin kilpaurheilijat voivat yhdistää tavoitteellisen harjoittelun laadukkaaseen ammatilliseen koulutukseen. Urheilijapolulta eri lajien urheilijat voivat valmistua mihin tahansa TAIn koulutusohjelmien mukaiseen ammattiin ja saavuttaa samalla urheilu-uralleen asettamansa tavoitteet, kertoo ammatillisen koulutuksen valmennusvastaava ja lentopallon lajivalmentaja Juha Lönnqvist Turun ammatti-instituutista. 

Urheilijapolulta valmistuttuaan opiskelija saa myös valmiudet jatko-opiskeluun valitsemallaan alalla.

Osan opinnoistaan Urheilijapolun opiskelija suorittaa Turun Seudun Urheiluakatemiassa. Henkilökohtaisen suunnitelman mukaisesti opiskelija harjoittelee omaa lajiaan Urheiluakatemian ammattivalmentajien ohjauksessa. Treenit ovat yhteisiä muiden Urheiluakatemian opiskelijoiden, muun muassa Kerttulin urheilulukiolaisten kanssa. 

‒ Urheilija tekee kaksoisuraa, ja akatemiaurheilusta kertyy osaamispisteitä. Ne sisällytetään ammatillisiin opintoihin. Urheileminen on TAIssa opinnollistettu kattavasti, kertoo urheilijoiden opinto-ohjaaja Jaana Åkerroos Turun ammatti-instituutista.

Harjoituspaikkoina toimivat Turun kaupungin liikunta- ja urheilutilat. Niki käy kiekkotreeneissä Marli Areenalla.

‒ Pääsemme käymään joukkueen aamutreeneissä, joista saamme osaamispisteitä kouluun. Meillä on aamuisin samaan aikaan joitain oppitunteja, mutta saamme merkitä ne luvallisiksi poissaoloiksi, Niki selvittää.   

Perustutkinnon opiskelu Turun ammatti-instituutissa kestää yleensä kolme vuotta. Opiskelijan henkilökohtaiseen työjärjestykseen varataan aina riittävästi aikaa myös treeneihin. 

‒ Koulupäivät on suunniteltu lukujärjestyksiin siten, että päivä alkaa Akatemian aamutreeneillä lajivalmentajan kanssa. Oman alan opinnot jatkuvat myöhemmin päivällä.  Nuori ehtii vielä iltapäivän harjoituksiin ja syömään välipalan, Åkerroos lupaa.

Merkonomiopiskelijoille starttaa syksyllä oma Sporttiluokka

Sporttipolku on TAIn liiketoiminnan perustutkinnon opiskelijoiden oma erityinen urheilijapolku. Syksyllä 2021 merkonomiopiskelijoilla on mahdollisuus päästä omalle sporttiluokalle, joka on tarkoitettu urheilijan kaksoisuraa tavoitteleville hakijoille. Samoin kuin Urheilijapolulle, myös Sporttiluokalle opiskelijat valitsee Urheiluakatemia omilla valintakokeillaan.

‒ Yhteishaussa haetaan Turun ammatti-instituutin liiketoiminnan perustutkintoon, jonka jälkeen Akatemiaan valitut urheilijat sijoitetaan omaan ryhmäänsä koko opintojen ajaksi. Sporttipolku on suunniteltu joustavaksi siten, että opiskelija voi osallistua Akatemian aamutreeneihin. Opintoihin on sisällytetty urheilijan tutkinnon osia. Lisäksi opinnoissa on mahdollisuus verkko-opintoihin, selvittää Åkerroos. 

‒ Kilpaurheilevalta opiskelijalta vaaditaan rautaista motivaatiota ja huipulle asetettuja tavoitteita. Kaksoisura mahdollistaa pyrkimisen kansalliselta huipputasolta aina kansainväliselle huipulle asti, Lönnqvist korostaa.

Nikillä motivaatio on kohdallaan ja päämäärä selvä. Täysipainoisen kilpaurheilun ja opiskelun yhdistäminen vaatii nuorelta sisua.

‒ On se totta kai rankkaa.  Valitsin tämän polun sen takia, ettei olisi yhtä rankkaa kuin lukiossa, jossa joutuisi lukemaan tosi paljon. Täällä mennään urheilu edellä ja joustetaan. Jos on pelimatkoja, opettajat ymmärtävät, että niihin pitää osallistua.  

Opiskelijaa kaksoisuran toteuttamisessa auttavat TAIn päätoiminen valmennusvastaava, urheilijoiden ohjaukseen erikoistunut opinto-ohjaaja sekä oman ammatillisen opetuksen vastuuopettaja. Lisäksi opiskelijaa tukee monin tavoin Turun Seudun Urheiluakatemian laaja asiantuntijaverkosto.

Kenelle Sporttipolku ja liiketoiminnan opinnot sopivat?

‒ Oikeastaan kaikille, joilla on isoja tavoitteita urheilussa, urheilulajilla ei ole väliä. Jos haluaa toteuttaa Urheilupolkua, on mielestäni tosi hyvä tulla tänne, kannustaa Niki Korpialho. 


Teksti ja kuvat: Lea Froloff
 

Opiskelupaikkaa TAIn Urheilijapolulle haetaan toisen asteen yhteishaussa osoitteessa opintopolku.fi. 

Hae ensin ammatilliseen koulutukseen haluamallesi alalle ja toimita sen lisäksi urheilijaoppilaitosten hakulomake TAIhin yhteishakuajan loppuun mennessä. Jotta voisit saada opiskelupaikan TAIn Urheilijapolulla, sinun tulee osallistua myös Urheiluakatemian testeihin.

  • Lisätietoa testeistä: urheiluakatemia.fi.