Turun ammatti-instituutista hotellin vastaanottovirkailijaksi valmistuva Sadiku lähtee edustamaan syksyllä Suomea WorldSkills-kilpailuihin.

WorldSkills International on 31.5.2022 tiedottanut, että WorldSkills Shanghai 2022 -kilpailua ei pystytä pitämään sovitusti Kiinassa lokakuussa maan huonontuneen koronatilanteen vuoksi. Kilpailu toteutetaan WorldSkills 2022 Special Edition -nimellä hajautetusti eri puolilla maailmaa syys-marraskuun välisenä aikana.

LUE LISÄÄ:

Carmen Sadiku Radisson Blu Marina Palace Hotelin vastaanotossa.

Kevät on pitänyt Carmen Sadikun kiireisenä. Toukokuun alussa hän palasi kevääseen heräilevään Turkuun aurinkoisesta Barcelonasta.

– Olin siellä hostellissa viiden viikon työharjoittelussa. Kokemus oli kiva, ja pääsin näkemään sikäläistä kulttuuria. Oli vähän erilaista kuin täällä, mutta siihen tottui, Carmen hymyilee.

Kesäkuun alussa Carmen asettuu Radisson Blu Marina Palace Hotelin vastaanottotiskin taakse palvelemaan hotellin kotimaisia ja kansainvälisiä asiakkaita. Samaan aikaan hän valmistautuu kilpailemaan ammattitaidon maailmanmestaruudesta kilpailulajissa Hotel Reception.

WorldSkills-kilpailu piti alun perin järjestää lokakuussa Shanghaissa. Nyt Kiina on koronatilanteen vuoksi ja finalistien suureksi pettymykseksi perunut kisan, ja sille etsitään vaihtoehtoista järjestämistapaa.

Carmen on valmistumassa vastaanottovirkailijaksi matkailualan perustutkinnosta, jota hän on suorittanut pitkälti työelämässä. Alan töitä hän on harjoitellut Lapin matkailussa, Laivahostel S/S Borella sekä Radisson Blu Marina Palace Hotelin ravintolassa ja vastaanotossa.

‒ Tykkään tosi paljon, kun on kansainvälistä liikennettä. Puhun sujuvasti englantia ja suomea, ja Barcelonassa tuli puhuttua espanjaakin sekä ihan vähän ranskaa.

Karismaa ja sielun sivistystä

Kaikki alkoi siitä, kun Carmen nettiä selatessaan löysi matkailualan. Alanvalinta osui nappiin.

‒ Hain koulutukseen, ja se oli oikea päätös, löysin oman juttuni. Ja kun vielä kohdalle osui niin hyvä opettaja kuin Pia, niin on kyllä ollut mahtavaa opiskella.

Vieressä hymyilee Carmenin vastuuopettaja Pia Ruoho Turun ammatti-instituutista. Arvostus on silminnähden molemminpuolista.

‒ Tämä on Carmenille juuri oikea ala. Asiakaspalvelutehtävissä sinulla joko on tähän työhön sopivaa karismaa tai sitä ei ole, eikä sitä oikein voi hankkiakaan. Carmenilla se on. 

Pia Ruoho (vas.) toimii WorldSkills-kilpailuissa Carmenin valmentajana.

Radisson Blu Marina Palace Hotelin hotellipäällikkö Ulla Lähtevänoja luonnehtii Carmenia avuliaaksi työtoveriksi sekä herttaiseksi ja hyväksi asiakaspalvelijaksi, jolla on kyky oppia ja omaksua asioita nopeasti.

‒ Carmen on vastuuntuntoinen, oma-aloitteinen ja toiset huomioon ottava. Hänestä löytyy kaunis, sisäinen sielun sivistys. Hän osaa ottaa vastaan palautteen, niin hyvän kuin rakentavankin, Lähtevänoja kiittelee.

Torontolaisessa hotellissa

WorldSkills-kisoissa Carmenin kilpailulajina on Hotel Reception. Kilpailupaikalle lavastetaan Torontossa oikeasti toimivan pienen boutique-hotellin vastaanotto, jossa kilpailijat ikään kuin ovat töissä. Odotettavissa on vastaanoton erilaisia työtehtäviä ja hotelliarkeen kuuluvia yllättäviä tilanteita oikeiden asiakkaiden kanssa.

Kilpailupiste varustetaan kyseisen hotellin atk-järjestelmillä: koneelta löytyvät tiedot ovat samat kuin ne ovat hotellissakin.

‒ Olet fyysisesti eri paikassa, mutta hotelli on viitteellisesti juuri se tietty torontolainen hotelli. On pystyttävä palvelemaan asiakkaita ihan kuin olisi siinä hotellissa töissä. Asiakaspalvelutilanteiden lisäksi on back office -toimistotehtäviä, joissa tehdään laskelmia ja tarjouksia, tietää Ruoho.

Hotellista ja kaupungista on ennakkoon selvitettävä kaikki mahdollinen ja mahdotonkin. Toronto on hyvä tuntea perin pohjin, sillä turisteille on osattava suositella myös kaupungin nähtävyyksiä.

‒ Koska meillä on Torontoon pitkä välimatka, täytyy nyt käyttää nettiä ahkerasti ja hyödyntää kaikkia mahdollisia Kanada-kontakteja, jotta saadaan haltuun kanadalainen palvelukulttuuri, Ruoho sanoo.

Pia Ruoho toimii WorldSkills-kilpailuissa Carmenin lähivalmentajana. Valmennustiimin lajipäällikkö ja huippuvalmentaja Maria Kursu on Koulutuskuntayhtymä OSAO:sta Oulusta. Jyväskylän Koulutuskuntayhtymä Gradiasta tulevat puolestaan huippuvalmentaja Jarmo Kuosmanen sekä ekspertti Elina Maukonen. Valmennustiimiin kuuluu myös Taitaja-päällikkö Petri Hörkkö, jolla on kokemusta WorldSkills-kisoista Kazanista ja EuroSkills-kisoista Budapestistä.  

Eväät menestykseen

Carmenilla on vielä vilkkaan kesäsesongin ajan mahdollisuus hioa sujuvaa asiakaspalvelua ja ratkoa eteen väistämättä tulevia pulmatilanteita. Kesällä ehditään vielä harjoitella lisää asiakkaan huomiointia ja yllättämistä. 

Lähtevänojan mukaan hyvältä vastaanottovirkailijalta vaaditaan tilanteen hallintaa, paineensietokykyä sekä kykyä osata tehdä montaa asiaa yhtä aikaa.

‒ Vastaanoton työntekijän tulee osata lukea asiakasta ja asettua tämän asemaan. Hän palvelee sydämen palolla, on läsnä joka tilanteessa ja antaa jokaiselle asiakkaalle huomiota. Hän on avulias ja huomioi silloinkin, kun asiakas ei osaa sitä edes odottaa, Lähtevänoja listaa.

Carmen kokee, että joidenkin asiakkaiden lähes mahdottomien toiveiden toteuttaminen vaatii luovaa kekseliäisyyttä.

‒ Minkään ei tulisi olla vastaanotossa mahdotonta. Valitusten vastaanottaminen on varmaankin haastavinta, koska pitää pysyä rauhallisena. Se kasvattaa hermoja ja pinnaa. Asiakkaiden hyvä palaute taas tekee aina iloiseksi, Carmen kertoo.

Teksti ja kuvat: Lea Froloff